Kaikki bänditoiminnassa mukana olevat, tai muuten musiikin tekemisen, tuottamisen, äänittämisen tai promootion parissa aktiivisesti työskentelevät henkilöt!
Varatkaa aikaa muutama minuutti ja vastatkaa laatimaamme pienimuotoiseen kyselyyn!
Kuka tämän kyselyn järjestää, mitä varten, kenelle kyselyn tulokset menevät? Pieni lisäinformaatio ei olisi pahitteeksi ihan molemminpuolisen luottamuksen vuoksi.
Kysely suoritetaan osana ammattikorkeakoulun opintojaksoa ja Vastauksia tullaan hyödyntämään osana laatimaamme (tässä vaiheessa vielä kuvitteellista) liiketoimintasuunnitelmaa.
Sähköpostiosoitteen luovuttaminen on muutettu nyt valinnaiseksi, jotta turhia epäilyksiä ei nouse.