Digitaalimusiikin jakaminen vertaisverkossa ei nyt varsinaisesti ole piratismia sanan varsinaisessa merkityksessä... usein näitä käytetään toistensa synonyymeinä. Tästä kuitenkin ilmeisesti oli puhe?
Mielestäni levy-yhtiö vetoinen musiikkibisnes on vanhanaikainen ja huonosti toimiva systeemi. Itse artistit saavat niin pienen osan itse levy myynnistä että massa"piratismi" ei juurikaan pudota artistien tuloja. Kyseessä on levy-yhtiöiden kamppailu olemassa olostaan. Levy-yhtiöiden (samoin elokuvayhtiöiden) evoluutio on yksin kertaisesti tullut päätökseen. Piratismilla ei ole tarvetta olla tämän kurinalaisempaa ainakaan nykyisissä mittapuitteissaan. Harrastajamuusikoiden nopea kehittyminen ja musiikinmonimuotoisuuden kentän jakautuminen tasaisemmin on jo edesauttanut tätä vääjäämätöntä kehitystä jossa levy-yhtiöiden nykyisenkaltainen kopiointibisnekseen perustuva tuotanto tulee häviämään.
Artistien tullessa yhä vahvemmin tietoisemmaksi levy-yhtiöiden "luonnonvalinnallisesta" sukupuutosta, ovat alkaneet jo kehittää moderneja ja toimivampia tapoja taata tulonsa. Nimenomaan livemusiikin tuottaminen ja monipuolistaminen on alue johon kopiontitekniikka ei toistaiseksi (kloonausta lukuunottamatta) vielä pysty.
Kyseinen kehitys ei välttämättä karsi itse artistien tuloja, työnmäärää tai suhdetta ammattilaisten ja harrastajien määrässä, vaan luultavimmin "palkan" lähteet muuttuvat hieman. Levy-yhtiöiden rosvoava käytös palkkalistoillaan pitämiään artisteja kohtaan maksaa nyt veronsa, ja ahneimmat kaatuvat ensin, mikäli maailmassa on oikeutta...
Vaikka kuinka näitä yhtiöitä yritetään elvyttää ja ko. yritysten johtohenkilöstö painostaa EU:ta, YK:ta ja Suomen (ja ihan jok'ikisen muunkin maan) hallitusta, on levy-yhtiöiden aika yksinkertaisesti ohi. Tärkeämpää kuin turha rahan tuhlaus ja kansan kiusaaminen perusoikeuksia kaventavilla laeilla olisi kehittää yhä lisää tallenteiden myynnin korvaavaa toimintaa, kuten livemusiikin kehittämistä ja performanssien personalisointia.
Lisäys 12.9.2009 08:13:11 Lisään vielä lainauksen itseltäni, sillä olen aikaisemminkin jo kirjoitellut aiheesta... en vain muista missä.
Piratismin kriminalisointi on turhaa, artistien täytyy toimeentulonsa turvaamiseksi löytää muita keinoja kuin levy myynti.
Amatööri artistien ja digitaalimedian kehityksen myötä myös koko ammattimuusikon merkitys populaari ja rockmusiikin "tekemisen"
ja uudenluomisen kannalta alkaa olla yliarvostettua. Suuren enemmistön kahlitseminen ei ole koskaan ollut pitkäntähtäimen
politiikassa tehokasta, vaan palvelun tarjoajien on muututtava ja tarjottava asiakkailleen lisäarvoa, jonka myötä asiakkaat
valitsevat artistin markkinoiman tuotteen piratismin harjoittamisen sijaan. Esimerkiksi live-esiintymisiä ei olla pystytty
toistaiseksi piratisoimaan. Toisaalta on selvää, etteivät kaikki artistit pysty elättämään itseään jatkuvalla keikkailulla,
mutta ovathan koneet korvanneet työläiset jo tehtaissakin? Piratismin vastainen taistelu on lähinnä suurten levy-yhtiöiden
muuntautumiskyvyn puutteiden vuoksi käytävää turhanpäiväistä toimintaa, johon käytetään paljon resursseja joita voitaisiin
käyttää tehokkaammin tuotekehitykseen.
Levy-yhtiöiden rosvotoiminta on toki perseestä, mutta itse pidän levyistä hyllyssä enemmän kuin datasta koneella. Ja joo joo voihan ne ladatut mp3:set polttaa levylle yleensä, vaan kun ei tule sitten poltettua sitä musiikkia enää koneelta levylle vaan tulee siirrettyä mp3 soittimelle...
P2P verkkojen avulla oon löytänyt useita hyviä artisteja, joista en ollut kuullutkaan. Nyt oon oikea musiikin suurkuluttaja.
Levyistä ostan vaan omasta mielestä parhaat. Harvoin levy on mun mielestä niin täynnä hyvää kamaa että siitä kannattaa se n.20€ maksaa. Poikkeuksia tietysti on :)
Viimoisten kuukausien aikana on levykokoelma karttunut parilla CD:llä.
Olen lakannu latailemasta. Paitti laillisia juttuja, lähinnä PS3-pelejä Playstation Networkista. Esikuuntelen levyjä Spotifyn tai viime kädessä MySpacen kautta ja sitte ostan sellasia levyjä mistä tykkään. Ostelen levyt nykyisin lähinnä play.comista, koska punnan kurssi on euroon verrattaessa paska ja tuolta tulee levyt ilman postikuluja. Joskus yli puolet halvemmalla kuin mistään Suomen verkkokaupasta.
Musta on myös nykyisin mukavampi omistaa niitä levyjä. Onnistuu useimmiten kuuntelemaan levyjä enemmän ajatuksen kanssa ja kokonaisuutena. Lisäksi, materialismihan on vain hyve ;) Sinällään olen piratismin kannattajien puolella ajatustasolla. Levyjen hinnasta ihan liian iso osa menee levy-yhtiölle, kun niiden rahojen pitäs munkin mielestäni mennä pääasiassa artistille.
Itse en ole koskaan pitänyt maailmasta, jossa köyhät saa tylysti luvan elää ilman. Mikäli en osta levyjä jotka olen ladannut, on siihen syynä pääasiassa ylimääräisen rahan puute. Toissijaisempi syy on musiikin laatu; ihan kuin kukaan paskaa musiikkia tieten tahtoen lataisi levytolkulla. Yksi kerrallaan pikkuhiljaa olen noita levyjä hankkinut, mitä koneelta löytyy. Viimeisin taisi olla Pearl Jamin Ten-albumi, kun siitä julkaistiin kahden vinyylin erikoispainos.
Tähänkin hyvien artistien etsimisperäiseen waretukseen on nykyään ratkaisuna Duronkin mainitsema Spotify. Itse käytän sitä ja ostan sitten ne oikeasti hyvät levyt kun sitä rahaa tulee.
"Technique has _nothing_ to do with music. It's a tool, like a hammer: You can build a shed or you can build the Sistine Chapel. -Thomas Lang"
""It's kinda weird, but what do you think?" "Let me hear it again." I listened closely, picking up the variations on 7/8 and 3/4, the way the guitar..."
Käy tuolta lukemassa mitä mieltä olen piratismista, en jaksa laitella tänne samoja lätinöitä. Nimimerkki lusticon.
Lyhyesti, laiton lataaminen on VÄÄRIN ARTISTIA kohtaan. Oli siinä edunsaaja levy-yhtiö tai mikä tahansa korporaatio joka on sitä toimintaa rahoittanut.
Oli mullakin ennen ihan helvetisti poltettuja levyjä, mutta sitten joku päivä tässä muutama vuosi sitten laitoin kaikki muovi pussiin ja heitin menemään :D siitä asti on aidoista levyistä täyttynyt hyllyni pikkuhiljaa.
Perhana! Onko tosissaan noin? Kaverit on ostellu PS3 pelejä play.comista, koska ne on sieltä vissii jonku verran halvempia, mut en oo ite tsekkaillu. Täytyypä mennä kattelee tarjonta. Suomalaisia artisteja löytyy vissii vähemmän?
Itse olen käyttänyt NETAnttilaa, mutta lähinnä elokuvien tilailuun. Taitaa olla 2 levyn pakkaus, joka mahtuu postilaatikkoon toimituskulut 2€ ja muutaman sentin päälle.
Lisäyksenä vielä, että jäänyt levyjen ostelu hieman vähemmälle, kun tällä hetkellä ei ole soitinta, millä niitä kuunnella. Spotifyä käytän tällä hetkellä aika paljon.